Omp-omp-ompeluviikonloppu


Viime viikonloppu oli jo kuudes kerta, kun 3 naista, paljon karkkia, kankaita sekä ompelukoneita majoittui viikonlopuksi saman katon alle, ja sitten vain ommeltiin. Ja ommeltiin. Välillä lainattiin toiselta resoria tai lankaa ja saatiin ideointiapua kun kangas ei meinannut riittää. Ihanaa kun oli kerrankin aikaa vaihtaa kunnolla kuulumisia. Ihan parasta. Tästä saa voimaa arkeen.

Sain paljon aikaiseksikin, yhteensä 12 vaatetta. Tosin yksi mekko itselleni oli langanpäättelyitä vaille valmis jo ennen viikonlopun alkua. Viime ajat ovat olleet niin kiireisiä, että koneet olivat saaneet levätä kolme viikkoa ennen ompeluviikonloppua enkä edes muistanut mihin vaiheeseen olin sen kanssa jäänyt. Mutta siitä lisää myöhemmin.



Tämä tunika syntyi lauantai-illan ideoinnin tuloksena. Molo Kidsin nettisivuilla näin tunikan, jossa sivusaumat oli tuotu vinosti etukappaleelle ja kantattu - siispä piirtelemään kaavaa. Pohjaksi otin 110 cm peruspaidan kaavan. Sivusauma on helmasta noin 4 cm etukappaleen puolella. Näin valmiina tytön päällä sitä katsellesssa totean, että olisi voinut tulla reilumminkin, kuvissa vinous ei edes erotu kunnolla. Muuten olen tosi tyytyväinen, ja vielä uskalsin käyttää tämän Vimman aarrekankaan kaapista pois. No, jäi sitä vielä vähän...

Housut ovat samalla kaavalla kuin nämä, pari senttiä lisäsin pituutta eikä yhtään jäänyt kasvunvaraa. Yksivärinen, vähän erilainen vaaleanpunainen trikoo on hiljattain ostettu Seliasta. Minulla sattui olemaan ihan samanväristä resoriakin.




Tämä tunika valmistui jo aiemmin, viikonloppuna tein legginsit sille kaveriksi. Siinä on samaa vaaleanpunaista trikoota kuin edellä yhdistettynä kallotrikooseen, jonka kalloja välttelin. Kaava on sama kuin tässä, suurennettuna.

Housut ovat Ottobren Green Lines-kaavalla ruttulegginsit koossa 104 cm ja ne on tehty Verson puodin joustocollegesta.






3 kommenttia

  1. Aivan huipulta kuulostava viikonloppu!

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita! Viikonloppu kuulostaa ihanan rentouttavalta :)

    VastaaPoista
  3. Tällaista viikonloppua suosittelen lämpimästi kaikille singersiskoille :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)