Angry Birds synttärit

Tänään on pojan 6v. syntymäpäivä. 

Jo pitkään oli selvää, että nämä synttärit juhlitaan Angry Birdsien merkeissä. Niitä vietettiin eilen 7 vieraan kanssa. Teemahan on siitä helppo, että krääsää ja materiaalia on saatavissa vaikka kuinka. Viime viikkojen sairastelut ja tonttukiireet tekivät sen, että lähellekään kaikkea suunnittelemaani en ehtinyt toteuttamaan. Esim. täältä löytyy ilmaiseksi kiva setti AB-aiheisia tulosteita synttäreille. Pinjata olisi myös ollut huikea juttu, monta muutakin hienoa ideaa AB-synttäreille löydät Kaunis Pieni Elämä-blogista (katso myös seuraava postaus).


Poika sai itse valita kankaan ja resorin sekä linnun paitaansa. Tummansinipohjainen interlock on tullut Michasin ylläripaketista. Kokeilin tähän violettiin lintuun ensimmäistä kertaa silitysarkkeja. Hauskaa puuhaa, mutta olisihan sitä voinut harjoitella vähän ensin. Mm. pari kertaa laitoin arkin väärinpäin, ja sen takia väri jossain kohdin on vähän levinnyt. Yllätyin, että kuvio kutistuu silitettäessä, violetin linnun halkaisijasta katosi muutama milli. Kaikki osat tarttuivat hyvin kiinni noin 5-10 sekunnin silittämisellä. Arkit on ostettu kaupoista Nekut, Pikku Piltti ja Wennström. Valkoinen osoittautui samettiseksi, ja se kerää tehokkaasti nukkaa itseensä näyttäen epäsiistiltä.
Ystäväni teki nämä upeat hahmot kakkujen koristeiksi ja ne herättivät varauksetonta ihastelua myös synttärivieraissa. En ole mikään jauhopeukalo, eikä kakkujen koristelu varsinkaan kuulu vahvuuksiini. Onneksi ulkonäkö pettää, maku molemmissa kakuissa oli loistava. Ylempi on Kinuskikisssan Mudcake (without snow), alemmassa on mehevä suklaakakkupohja, kinuski-vadelmatäyte ja valkosuklaakuorrute. Nam!

Kehitimme varsin onnistuneen ohjelmanumeron, josta 5-6 vuotiaat pojat olivat innoissaan ja meteli hurja. Tyhjiä pahvilaatikoita kasattiin keoiksi ja niiden päälle aseteltiin vihreitä possuja. Alimmassa kuvassa näkyvät 5 heittolintua. Jokaisesta lattialle pudonneesta possusta sai 5 pistettä. Kolmen kierroksen jälkeen voittajaksi julistettiin poikani, palkintona oli AB-heijastin. Possut askartelin tekemällä tupsut Novitan Rose Mohair langasta, ja liimaamalla niihin askarteluhuovasta leikatut silmät ja kärsän.

Kuulin tänään, että blogini saa virustorjuntaohjelmistojen huomiota. Olisi kiva kuulla onko tämä yleinenkin ilmiö? Olisi myös hienoa kuulla jos joku osaa kertoa, miten blogini saisin "tietoturvalliseksi". Vakuutan, että se sellainen onkin, mutta mikä sitten virustorjuntaohjelmiston huomion herättää, se on minulle mysteeri.

Ompeluviikonlopun saldoa

Tämän setin tein lokakuussa, kun vietimme ompeluviikonloppua Nannaruun ja Rosmariinin kanssa. Pelkästään monsteritrikoosta tehtynä paidasta olisi tullut aika levoton, mutta tällaisten hihatehosteiden  kanssa kokonaisuus toimii mielestäni mainiosti. Paidan hihojen idea on kopioitu Mutturalla-blogista.

Housut ovat mustaa joustocollegea ja kaavana taas Chillax samoilla katu-uskottavilla taskuilla kuin näissä housuissa. Polvien kohdalle ompelin tuplakankaan, "vahvikkeeksi" Me&I-tyyliin.

Setti on ollut kovasti käytössä ja sekä tekijän että käyttäjän mieleinen.
Hitsi kun silmät menee aina kiinni kun salama välähtää...

Tylsää



...mutta niin tarpeellista perussettiä yöpaidaksi. Paidan kaava on Little Lamb ja housuissa Saimi, molemmista koko 98 cm. Saimissa puntin pituutta on toki pidennetty, alkuperäisessä kaavassahan ne ovat vajaamittaiset. Housujen ihanan pehmeä trikoo Noshilta ja ponit ovat pomppineet meille Triteksistä.

Kuvia näpsin juuri ennen nukkumaanmenoa tytön huoneen todella surkeassa valaistuksessa. Olen yrittänyt hieman opiskella kameran säätöjä, ja sainkin yllättävän "valoisia" kuvia aikaiseksi valotuskorjauksella. Haaveilin hetken jo järkkärikamerastakin, mutta nykyisessä kamerassakin erilaisia säätöjä riittää, pitäisi vain opetella niitä enemmän käyttämään.

Lomatunnelmissa

Reilu viikko sitten lomailtiin tällaisissa maisemissa Fuerteventurassa. Kuvan mekko on postattu täällä.

Saarella lapsiperheen must-kohde on Oasis Park, jossa riittää katseltavaa koko päiväksi. Yläkuvassa olemme syöttämässä puoliapinoita (engl. lemur, käännöksestä vastaa google :-)). Eläimiä oli laidasta laitaan ja monia niistä sai syöttää itse, toki se syötettävä ruokakin piti erikseen ostaa. Yhtä kaikki, lapset nauttivat kovasti tästä päivästä.
Tytön mekko on postattu täällä ja pojan shortsit täällä. Pojan t-paidasta en postausta löytänyt, joten ehkä sitä ei ole aiemmin esitelty, omaa tuotanotoa sekin. Tähtitrikoo on siihen ostettu Metsolasta.
Hotellimme läheltä pienestä satamasta lähdettiin "sukellusveneellä" katsomaan merenalaista elämää. Pojan huppari on postattu täällä ja sen taskut ovat edelleen väärinpäin eikä haittaa enää yhtään. Tytöllä on joustofroteinen takki, joka oli kätevä reissussa mukana. Kaava on Heidi and Finnin Slouchy Cardigan. Kaunis malli ei näissä kuvissa pääse oikeuksiinsa,  täältä voi katsella lisää ja hankkia kaavankin.