Skeittihuppari



Ekaluokkalaiselle valmistui huppari Ottobren 4/14 Fearless Eagle -kaavalla. Koko on 116 cm ja saatoin hihoihin ja helmaan laittaa hieman lisämittaa (ei olisi kyllä tarvinnut) Taskun keksin lisätä viime tipassa ennen kuin toista sivua aloin saumaamaan. Hupun eteen, missä kappaleet menevät limittäin, kuuluisi pari nappia, mutta vielä ne odottavat kiinnittämistä. Ohut skeittijoustocollege on Jonic-Textilistä Ruotsista. Musta-harmaa resori on aika vahvaa ja "kovaa", pitkään mietinkin laitanko hupuksi vaiko enkö..no, muutakaan sopivan väristä neulosta ei muka kaapista löytynyt, joten tällä mennään, vaikka huppu vähän tönkkö onkin. Pojalle kuitenkin kelpaa - jihuu !

Sweet Maija


Inspiraationa oli tämä ihana mekko Miinullekko-blogista. Kaavana on siis Ottobren Banana Sweet, leveys 98 cm ja pituus 104 cm mukaan. Kaavan muokkasin raglanhihaiseksi ja hupun hiipaksi. Hupun vuorena, nappilistassa sekä leggareissa on Kestovaippakaupan pallotrikoota. Hihojen joustocollege on Highland Metsolasta ja itse mekko on Verson Puodin Maijaa. Leggarit on jälleen Ropina 98 cm, lahkeisiin lisäsin pari senttiä pituutta.



Kaavaan tarvitaan paljon kangasta, tässä vielä piti kohdistaa aika isoa kuviota eikä etu- ja takakappaleiden jälkeen kangasta riittänyt huppuun. Pakon sanelemana leikkelin huppuun kaitaleen hihan kuosista ja lopputulos onkin mielestäni tosi hauska. Sen sijaan nappilistan nepparit onnistuin kohdistamaan huonosti ja nyt nappilistassa on vähän häiritsevää ryppyä.

Helikopterit


Jatketaan samalla tylsällä otsikkolinjalla, kun esiteltävät vaatteetkin pysyvät perussettilinjalla todelliseen tarpeeseen. Olen pitkään välttynyt yöpaitojen ompelulta pojalle, sillä joulupukki on usein poikaa muistanut tuiki tarpeellisilla paketeilla. Nyt alkaa 104 cm yöpaidat olemaan pituudeltaan niin hassun näköisiä että sain ainakin yhden niistä korvattua uudella setillä (sellaista valmisvaatettahan ei ole meillä vastaan tullut että leveydestä jäisi naftiksi tälle hoikkeliinille, kerran olen itse onnistunut liian kapeat housut tekemään).

Paidan kaava on Ottobren Toy Dog. Paidoissa otammekin tämän myötä uuden kaavakoon 122 cm käyttöön 118-senttiselle pojalle. Paidan trikoo on ostettu Jofotexista Ruotsista. Helikopterien lime sopii mainiosti housuihin ja omista kätköistä löytyneeseen resoriin. Housujen ohut joustocollege löytyi hiljattain Ideaparkin Marimekosta sopuhintaan 8 korjaan 10 eur/metri. Kaavana Saimi 116 cm lahkeita roimasti pidentäen ja pitkästä aikaa laitoin kumpparit lahkeensuihin. Lähinnä itselle muistiksi, että kumpparin ympärysmitta 20 cm on oikein hyvä.






Sovituskuvat poika halusi ottaa voimistelurenkailla, joilla kumpikin lapsi tykkää kovasti temppuilla. 

Bambit








Taittelin tytön pieneksi jääneet vaatteet pois. Pitkähihaisten paitojen kohdalle hyllyyn jäi tasan 0 paitaa. Tässä pikaisesti edes yksi, oli musta resori peittarissakin valmiina. Melko joustamaton Paapiin bambitrikoo oli kaapissa jo odotellutkin tovin. Kaava on Ottobre CSW istuva malli 98 cm. Ei sitten yhtään kasvunvaraa, tyttö on nyt aika tarkkaan 98 cm pitkä.


Dinoja



Ekaluokkalaisen pukeutuminen muuttuu selvästi eskari/päiväkotiajasta. Näin syksyllä ainakaan ei velour/joustishousuilla ole käyttöä ollut ollenkaan, kun välitunnille hilpastaan samoissa housuissa kuin ollaan sisällä oppitunneilla. Meillä käytännöllisimmäksi on todettu puuvillahousut tähän vaiheeseen. Ekaluokkalaisella on myös aiempaa selvästi vahvempi mielipide pukeutumisestaan. Esimerkiksi eskarissa käytössä olleet siniset lentokonetossut ei kelvanneet kouluun, ovat kuulemma liian lapselliset. Hankin tilalle Star Wars crocsit, joissa on vilkkuvalotkin - nyt kelpaa. Star Wars on kova sana muutenkin nyt.

Olen koululaiselle ommellut muutaman uuden paidan. Tämä nopeasti tehty simppeli dinopaita herätti innostusta ja sitä käytetään mielellään. Kaava on vanha tuttu Rascal.