Keltaista ja piparikukkaa ja arvontavoittoa

Olen keltaisen lumoissa nyt. Vuoden kaapissa pölyttynyt Metsolan velour pääsi legginsien materiaaliksi, koko 80 cm. Uunituoreesta Fabriinan keltaisesta joustofroteesta tuli caprit. Kummatkin on tehty tutulla trikookaavalla Suuri Käsityölehdestä 1/09.
Myllymuksujen piparikukkajoustis taipui liivimekoksi. Innoitusta tähän sain Tanttarallan ihanista liivareista, mm. tästä. Kaavan muokkasin Ottobren White Rabbit-paidasta, koko 80 cm. Mangonkeltainen resori on Myllymuksuilta ja taskujen velour samaa kuin yllä olevissa leggareissa. Taskujen ulkoreuna on ensin saumattu differentiaalisyöttö maksimilla, jonka jälkeen reuna oli helppo silittää nurjalle ja ommella kaksoisneulalla päältä. En millään muista mistä blogista tämän hyvän vinkin joskus löysin. Sisäreunaan on saumattu kaksinkertainen resori oikeat puolet vastakkain ja ommeltu oikealta puolelta päältä. Tykkään kovasti lopputuloksesta. Liivimekon kaveriksi suunnittelin kesällä joustiscapreja ja talvella body+leggarit. Keltaiset sukkahousut toimisivat kivasti myös, mutta niitä ei meidän kaapista löydy, ainakaan vielä. Sovituskuva tulee joskus myöhemmin, kun tyttö on parantunut ja paremmalla tuulella ja viihtyy hetken poissa äidin sylistäkin.
Lottovoittoa ei tullut vieläkään, mutta arvontavoitto kyllä. Nämä ihanat ja hyvin istuvat tossut saapuivat tänään. Voitin ne Irinkan arvonnasta, blogissa ohjekin näiden tekemiseen. Kiitos kaunis!

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit :-)