Ompeluviikonlopun saldo jatkuu



Tyttö esitti toiveen kankaita pakatessani viikonloppua varten saada Verson puodin pinkistä paratiisista jotain. Olin ostanut sitä 60 cm pätkän, enkä halunnut rikkoa kuosia ylimääräisillä saumoilla, joten tein simppelin tunikan Ottobren Maxi Dot kaavalla. Siitä olin koon 104 cm piirtänyt valmiiksi jo aiemmin ja nyt oli korkea aika korkata se ennen kuin siirrytään seuraavaan kokoon. Pidensin hihoja aika reippaasti ja tuli aika passelit. Näin leveä hihansuu olisi epäkäytännöllinen yhtään pidempänä.




Sain keväällä synttärilahjaksi autotrikoon pojaltani ja vihdoin sain täytettyä toiveen siitä tehdystä paidasta. Kaavana on Mr Bear 122 cm helmaa pidentäen. Housut ovat Selian joustocollegea ja kaavana on  All Time Favorite, jota olen testaillut aiemminkin. Näihin levensin lahkeensuita ja laitoin resorit ajatellen käytännöllisyyttä talvivaatteiden alla. Vaikka lyhensin resorin verran lahkeensuuta ja lisäsin vain pari senttiä kasvunvaraa edellisiin, näistä tuli valtavan pitkät. Taskuista toteutin vain yhden reisitaskun ja sen mittailin pojan puhelimelle sopivaksi.


Niin tarpeellista perusompelua, hoikalle pojalle kun olisi ihan mahdotonta löytää sopivia pitkiä kalsareita. Ulkohousujenkin kanssa tekee tuskaa, mutta niitä en vielä ole lähtenyt itse tekemään.  Pitkä jussi -kaavalla pituus n.128 leveys 104 cm poika sai sopivat pöksyt talveen. Noshin tummanharmaan trikoon nurja puoli osui resorin oikeaa vasten, mutta ei nyt niin kauheasti siitä huudella. Poika ei ainakaan huomaa mitään.

Hihattoman kaava on Tommy, pituus n. 128 leveys 116 cm. Hihattomat ovat meillä käytössä talvella paljon neulos/collegepaitojen alla. Noshin tiikeritrikoo sai murskakritiikin meille keväällä saapuessaan, mutta nyt se yhtäkkiä onkin kiva. Materiaali on ehkä mukavinta ja pehmeintä trikoota, mitä koskaan olen hypistellyt. Peitetikistä vaihteeksi "nurja" puoli esille. Peitetikkikone pelitti koko viikonlopun hienosti. Vihreällä kanttaamista en meinannut malttaa lopettaa ollenkaan, joten jonkinlaisena sarjatyönä sai nämä 3 yläosaa tehtyä peräkkkäin.
 

Olen jumiutunut Mr Bear kaavaan, sillä tämäkin kallopallopaita mustilla olkapaloilla. Pientä vaihtelua peruspaitaan peitetikin kolmesta neulasta sekä helmassa että kantissa. Turkoosista en keksinyt muuta kantattavaa :-)

Omp-omp-ompeluviikonloppu


Viime viikonloppu oli jo kuudes kerta, kun 3 naista, paljon karkkia, kankaita sekä ompelukoneita majoittui viikonlopuksi saman katon alle, ja sitten vain ommeltiin. Ja ommeltiin. Välillä lainattiin toiselta resoria tai lankaa ja saatiin ideointiapua kun kangas ei meinannut riittää. Ihanaa kun oli kerrankin aikaa vaihtaa kunnolla kuulumisia. Ihan parasta. Tästä saa voimaa arkeen.

Sain paljon aikaiseksikin, yhteensä 12 vaatetta. Tosin yksi mekko itselleni oli langanpäättelyitä vaille valmis jo ennen viikonlopun alkua. Viime ajat ovat olleet niin kiireisiä, että koneet olivat saaneet levätä kolme viikkoa ennen ompeluviikonloppua enkä edes muistanut mihin vaiheeseen olin sen kanssa jäänyt. Mutta siitä lisää myöhemmin.



Tämä tunika syntyi lauantai-illan ideoinnin tuloksena. Molo Kidsin nettisivuilla näin tunikan, jossa sivusaumat oli tuotu vinosti etukappaleelle ja kantattu - siispä piirtelemään kaavaa. Pohjaksi otin 110 cm peruspaidan kaavan. Sivusauma on helmasta noin 4 cm etukappaleen puolella. Näin valmiina tytön päällä sitä katsellesssa totean, että olisi voinut tulla reilumminkin, kuvissa vinous ei edes erotu kunnolla. Muuten olen tosi tyytyväinen, ja vielä uskalsin käyttää tämän Vimman aarrekankaan kaapista pois. No, jäi sitä vielä vähän...

Housut ovat samalla kaavalla kuin nämä, pari senttiä lisäsin pituutta eikä yhtään jäänyt kasvunvaraa. Yksivärinen, vähän erilainen vaaleanpunainen trikoo on hiljattain ostettu Seliasta. Minulla sattui olemaan ihan samanväristä resoriakin.




Tämä tunika valmistui jo aiemmin, viikonloppuna tein legginsit sille kaveriksi. Siinä on samaa vaaleanpunaista trikoota kuin edellä yhdistettynä kallotrikooseen, jonka kalloja välttelin. Kaava on sama kuin tässä, suurennettuna.

Housut ovat Ottobren Green Lines-kaavalla ruttulegginsit koossa 104 cm ja ne on tehty Verson puodin joustocollegesta.






Skeitticollege






Jatkan pojan paitakaapin täydennystä, jossa oli ohuelle collegelle ammottava aukko. Aika tarkkaan vuosi sitten tein samasta collegesta hupparin, joka on raskaan hupun takia jäänyt lähes käyttämättä. Kaavana on moneen kertaan testattu Totem Owl (Ottobre 1/14), leveys edelleen 110 cm ja pituutta olen venyttänyt varmaan jo 128 cm tienoille. Jaksoin näpertää peitetikin nurjalla koristetikkaukset ja onneksi vaihdoin viime hetkillä lankojen värin mustasta punaiseen, joka sopii mielestäni tähän erinomaisen hyvin.

Chalk and Death Stars


Piirsin pojalle vanhasta luottokaavasta More Greystä koon 122 cm. Kanttauksien resori ei tällä kertaa kiristä juuri ollenkaan, joka tuo paitaan turhaa lisäväljyyttä, joten hoikalle 123-senttiselle paita on vielä reilu. Mutta meneepähän sitten pitkään. Ihana harmaa Chalk Stars trikoo on Seliasta. Star Wars-fani sai itse valita kuvion paitaansa ja päätyi Kuolemantähteen. Kuva valmistettiin ja prässättiin työpaikallani. Helmaan ompelin peitetikin nurjan puolen.

3xmekko ja lisuke


Tein maaliskuussa kesämekon. Kesäkeleihin kun oli vielä aikaa, otin tämän yöpaidaksi ja nyt enää en osaa muulloin käyttääkään. Tänään tarkemmin mekkoa syynättyäni totesin saumojen rei´ittyneenkin, joten sitä paremmalla syyllä pysyy yöpaitana. Materiaali on puuvilla-modaalitrikoota, sisältäen vain 2 % elastaania, joten pallokärkineulat eivät lieneet parhaat mahdolliset. Onneksi hyvin harvoin ompeluksieni saumat ovat rekiintyneet. Trikoo luullakseni Nanson ja ostettu Poppanavakasta. Kaavana on Ottobren Optic Flowers koossa 36 - erittäin lyhyt malli, vaikka itse olen aika lyhyt ja yleensä saan lyhentää kaikkia alaosia niin tämä olisi kaivannut kyllä muutaman lisäsentin - jos siis kesämekoksi olisi päätynyt.

 Tässä mekossa on pohjana sama kaava, Optic Flowers. Tein tämän rantamekoksi, mutta on toiminut mainiosti kylpytakinkorvikkeena saunan jälkeenkin, erityisesti mökille kevyt ja pieneen tilaan menevä vaate on helppo pakata mukaan. Materiaali on Metsolan joustofroteeta. Tässä ei ole erillistä vyötärökaitaletta, mutta sen kohdalle on ommeltu kuja ja sen sisään leveä kuminauha. Yläreunassa on myös kuminauha, jotta pysyy päälläkin.


Olimme heinäkuussa lähdössä Budapestiin ja edellisenä iltana sain vision caprilegginseistä tästä Pehemiästä ostetusta trikoosta. No, se visio oli onneksi nopea toteuttaa ja pääsin matkaan nämä jalassa. Kaavana on Ottobren Sammalikko. (Paidan olisi voinut tietty silittää...)

 Laitanko, enkö laita, laitanko, ihan kauhea mutta laitetaan nyt huonoksi malliksi ja varoittavaksi esimerkiksi kuitenkin. Kaava on Ottobresta 5/14, en juuri nyt löytänyt lehteä joten mallin nimi jää kysymysmerkiksi. Koko on 34, jota vielä kavensin ja silti tämä on ihan järkyttävä teltta, ei toimi ainakaan farkkujoustocollegesta mutta en aio yrittää mistään muustakaan materiaalista. Varmaan silppuan tämän lasten vaatteeksi jossain kohtaa.

Frozenfanitusta






Tätä kuosia ei tarvinnut 4-vuotiaalle markkinoida, hän "osti" sen saman tien. Mekon tein Ottobren Banana Sweet-kaavalla, joka oli ennestään tuttu. Lisäsin  helmaan pituutta, jätin hupun pois ja hihat ovat nyt alkuperäisen kaavan mukaiset. 

Legginsit oli tarkoitus tehdä Green Lines ruttulegginsit, olin uuden kaavakoon 104 cm piirtänyt siitä jo valmiiksi, mutta niin vain vahingossa leggarit tuli leikattua Funny Legs -kaavalla.

Setiksi aika levoton, mutta sainpahan molemmat vaatteet mahtumaan samaan kuvaan.

Omaan kaappiin


Niin sanattomaksi vetää oma saamattomuus blogipostausten suhteen, etten edes jatka aiheesta sen enempää. Tässäpä nyt sitten näitä, pitkin tätä vuotta tehtyjä vaatteita itselleni. Nanson pehmeästä trikoosta - joka on ostettu Poppanavakasta - tein lepakkopaidan, johon on mallia otettu Me&I:n lepakkohihapaidasta koossa S.


Verson ruusuhuivitrikoosta tein paidan Shelly- kaavalla, aikaisempia kaavakokeiluja täällä ja täällä. Erinomainen kaava!

Samainen paita pääsi nyt trikoohameen kaveriksi. Vinoraita on Noshia ja kaavaa ei ole, leikkasin kappaleet hieman a-linjaan kappaleet. Vyötäröllä on resori - tämän mukavampaa hametta ei olekaan. Käyttö on silti jäänyt vähälle kun enemmän ollut tarvetta pitkille housuille tänä kesänä.

Ylempänä jo linkkaamani Shelly nro 2 pääsi kuvaan farkkuleggareiden kanssa. Farkkujersey on ostettu Seliasta ja kaava on Season Looksin tregginsit kavennettuna.

Lisää tregginsejä, legginsejä mitä lie. Sama kaava kun edellä, mutta ilman kavennusta. Käytössä vähän lörpähtäneetkin. Musta farkkujersey on Tekstiili Fihlistä. Vaikea kuvattava.. Ihanat tennarit sain lahjaksi Rosmariinilta.







Vaaleanpunaisia mekkoja


Inspiroiduin jälleen kerran Gugguusta ja halusin tehdä frillamekon. Kaavapohjana on Ottobren Seesaw -toppi. Hihan tein vain yhdestä kappaleesta. Helman frilloihin ja hihansuihin tein rullapäärmeet. Tähän kokeilevaan mekkoon käytin kaapissa pitkään lojuneen lörpön interlockin. Pääntien kanttauksen tein samasta interlockista ja sekin jäi ihan lörpöksi. Tyttö oli mekosta onnellinen, mutta sovittiin että tästä tuli yöpaita. En kestäisi päiväkäytössä katsella tuota pääntietä.
Tyttö teki diilin helposti, sillä heti perään sovitettiin toista vaaleanpunaista mekkoa...


Tähän olen itsekin tyytyväinen. Fb:n ompeluryhmässä bongasin idean yhdistää Peplum -kaavaan perhoshihat. Helmakappaletta pidensin alkuperäisestä. Perhoshihaan katsoin mallia Tehtaamo -blogista. Poseeraukset ja aurinkolasien hakeminen kuvaan olivat tytön omia ideoita.



Pojille ja Miehelle


Aloitetaan tämä oodi vastakkaiselle sukupuolelle pienimmästä koosta. Kummipojalleni tein koossa 80 cm setin kankaiden lopuista. Kaavat ovat Ottobresta 3/15, paidassa Frog Eggs ja shortseissa Jolly Frog. Paita on trikoota ja shortsit joustocollegea.



Sitten vähän isommalle pojalle. Poikani on kova Star Wars- fani, huoneensa seinälläkin ovat taustalla pilkoittavat Star Wars-siirtotarrat. Kun näin Majapuulla pari viikkoa sitten Tähtien Sota-trikoota myynnissä, sitä oli ostettava heti. Harvinaista, että ompelin juuri saapuneen kankaan valmiiksi vaatteeksi näin nopeasti. Hupparin kaava on 3/15 Ottobresta Hello Shark, kokoa 122 cm hieman kavensin. Hupun vuoritin sähkönsinisellä trikoolla.


Ottobresta 1/12 löytyi sopivan kaposen näköinen housukaava All Time Favorite. Piirsin kaavan pituuden 122 cm ja leveyden 110 cm mukaan. Näihin housuihin tein vain reisitaskut. Musta college on ostettu Tekstiili Fihlistä.




Samalla housukaavalla jatketaan. Pojan koulun kevätjuhliin esiintymisasuksi tarvittiin mustat housut. Mustaa joustocollegea löytyi kaapista sen verran, että sain housut tehtyä, kun etulahkeet leikkasin kolmesta osasta. Valmiit housut odottelivat muutaman päivän ompelukoneen vieressä hetkeä, että ompelisin vielä merkin takasaumaan pukemista helpottamaan. Ja kun se hetki tuli, housut näyttivät tältä (laitoin paperia housujen sisään jotta näkyy paremmin):


AAARGGHH! Että harmitti. Tiesin heti tyttäreni syylliseksi ja hän tunnustikin tekonsa selittäen "mutta kun mä unohdin ettei niin saa tehdä" (oma selitykseni 35 v sitten ei ollut yhtään parempi kun leikkasin sukkahousuista legginsit: "kun kukaan ei ole koskaan kieltänyt"). Ja sitten olikin mietinnän paikka mitä tehdä. Sovittelin brodeerausmerkkejä silputun kohdan päälle ja mietin erilaisia paikkausvaihtoehtoja. Päätin  kuitenkin ratkoa ja leikata lahkeesta palasen pois ja kaivoin roskiksesta kangassilpun joukosta palasen, joka juuri ja juuri riitti tilalle. Nyt housujen etukappale on sitten neljästä osasta tehty. Oikeanpuoleiseen - ehjään - etulahkeeseen ompelin hämäyssauman. Näissä housuissa on kaavasta vain perustaskut.



Samassa lähetyksessä Majapuulta kotiutui meille myös Bartman-trikoota, koska Simpsonit ovat myös pojan suosiossa. Trikoo nukkaantui jo esipesussa aika reilusti. Muuten tämä on ihan peruspaita Mr Bear 122 cm -kaavalla, mutta olkaan laitoin punaisesta resorista palaset, joihin tikkasin ketjutikillä suorat 1 cm välein. Kanttauksen tein pitkästä aikaa kapeampana, nauhankääntäjällä nelinkertaisesti. 


Eikä unohdeta omaa Miestäkään. Minulla oli huhtikuussa synttärit ja minut yllätettiin toden teolla pehmeällä lahjalla. Mieheni ja lapset olivat käyneet kangaskaupassa ja jokainen oli valinnut pakettiin trikoota ja toiveen mitä siitä haluaisivat. Ensimmäisenä valmistui miehelle nämä boxerit, joiden kaava on täältä. Kuulemma ovat hyvät.

Heipat



Keksin kuin keksinkin yhteisen tekijän näille hyvin erilaisille ompeluksille. Tämän kuvan pussukat lähtevät hyvän kesän toivotuksin ekaluokkalaisen pojan opettajalle ja tytön päiväkodin tädeille. Nämä heipat eivät ole kovin haikeat - syksyllä nähdään taas nämä tärkeät henkilöt jotka arkisin viettävät aikaa lasteni kanssa enemmän kuin minä itse. He ansaitsevat ansiokkaasta kasvatustyöstään kiitoksen ja kumarruksen. Ekan luokan aikana poika oppi ja kehittyi valtavasti: luku- ja kirjoitustaito on nyt hyvässä mallissa ja r-kirjainkin surisee mukavasti. Vaikkei niin haikeita heippoja olekaan, kyllä se suvivirsi silti liikutti, pitkästä aikaa sen kuulin ja muistelin samalla omia kevätjuhlia sieltä 30 vuoden takaa. Pussukan kaava on Hipun ja samasta Melli Mello -kankaasta olen aikaisemminkin tehnyt näitä pussukoita. Kaiken kaikkiaan 30 cm korkeasta kankaanpalasta sain 6 pussukkaa tehtyä.






Nämä ompelukset ovat jo viime kesältä, jolloin uusimme veneemme patjat. En tohtinut siihen urakkaan alkaa itse, vaan jätin ompelun ammattilaisen huoleksi. Vetoketjut ja kankaat ostin Sisustus Muovikumista ja vaahtomuovipatjat muotoonsa leikattuina toimitti Patja ja Peite. Kaavat piirsin sentään itse. Niin, ja nämä tyynyt ovat omaa käsialaani. Patjakangasta jäi juuri sopivasti yli kahteen tyynynpäälliseen, joihin valkoisesta velourista applikoin tähden ja - tietenkin kun veneessä ollaan - ankkurin. Jokaiseen yhdeksään patjaan tein muotoonommellun aluslakanan, sellaisen missä kuminauha tulee patjan alle pitämään lakanaa paikallaan. Kuvia lakanoista en nyt ottanut, mutta mainisemisen arvoista on, että urakkaa helpotti saumurini Bernina 1150MDA vakiovarusteena mukana tullut kuminauhapaininjalka. Loistava kapine, siitä vaan samalla surautuksella saa kuminauhan paikalleen ja reunan huoliteltua. Nyt tälle veneelle meidän perhe sanoo heipat ja kääntää katseensa kohti toisenlaista, meille paremmin nyt sopivaa venettä.


Pienelle ja vähän isommallekin prinsessalle


Oma prinsessani on jättänyt prinsessa Tähkäpään vähän heitteille ja tukka on sellainen takkukasa, että tuskin koskaan sitä kukaan jaksaa selvittää. Mutta tähän väliin tuuletuksia - sain yhden ufon valmiiksi! Ompeluviikonloppuna valmistui..öööö..suunnilleen 2 vuotta leikattuna ollut Tähkäpään mekko. Kaava löytyy täältä, Prinsessa Pieni -blogista.


Tästä isomman prinsessan tunikasta löysin kuvia koneelta jo tammikuulta. Tarkoitus on tietysti ollut ottaa kivoja sovituskuvia, mutta.... Jostain syystä tyttö ei edes välitä tästä, vaikka kaikkii vaadittavat elementit (eli pinkkiä tarpeeksi, kukkasistakin tykätään) pitäisi löytyä. Kuositrikoo on Jonicilta Ruotsista, kaavana on Dreamland.


Hoops- kaava ja Paratiisimaijat -trikoo. Tarvitseeko muuta kertoakaan. Tälle pitäisi vielä tehdä kaveriksi pinkki rimpsuhame. Tykkään <3 !

Taisin ratkaista viime postauksessa ihmettelemäni kuvakokoarvoituksen. Tässä postauksessahan 2 alinta kuvaa näyttävät samanlevyisiltä. Todellisuudessa niiden korkeudet ovat samat, mutta leveydet eri.

Perhosmekko


Perhosmekosta tuli suosikkimekko. Kaava on uusimmasta Ottobresta Lionella, tämän etu- ja takakappale sekä hihat ovat ihan samat kun edellisen postauksen haalarissakin. Tein tämän ompeluviikonloppuna vailla sovitusmahdollisuutta tai verrokkeja tytön vaatekaapista, mutta jostain muistelin lukeneeni kaavaa moititun lyhyeksi joten pidensin etu- ja takakappaletta 1 cm ja helmakappaleet piirsin pituudet koosta 116 cm. Leveyttä olisi ehkä voinut olla aavistuksen vähemmän, mutta toisaalta nyt mahtuu pitkähihainenkin tarvittaessa alle ja kesällähän se on sitten mukava kun ei ole ihan slimmi malli. Trikoo on laadukkaan oloista ja pehmeää Noshia.







Mikähän siinäkin on, että vaikka skaalaan kaikki kuvat samanlevyisiksi ja sitten ne näkyvät kuitenkin ihan eri levyisinä?




Kesähaalari


Viime viikonloppu oli taas yhtä surinaa. Kolme naista, 7 konetta, metritolkulla kangasta ja 2,5 kg karkkia. Ihanaa. Aika meni taas kuin siivillä ja tuntui loppuvan ihan kesken. Tosin Tapparan pelit kumpanakin iltana toivat useamman tunnin tauotkin ompeluun.

Ensimmäisenä sain kuvattua sähäkän haalarin, jonka kaava on nimeltään Passerine 3/15 Ottobresta. Piirsin kaavan koossa 104 cm, mutta lisäsin etu- ja takakappaleille 1 cm ja lahkeisiin 2 cm pituutta. Hieman reilu tästä tuli, mutta meneepähän varmasti koko kesän. Ja mieluummin tämän mallinen haalari onkin käytössä hieman liian isona kuin pienenä. Etukäteen vähän jännitin, mitä tyttö tästä tuumaa ja ensimmäinen reaktio olikin aika varauksellinen "hieno". Mutta sitten kun saunan jälkeen päälle puki, ei meinannut pois riisua. Tämä toimi siis yhden yön jo yöpaitanakin.



 Haalarissa ei siis ole vetoketjua tai mitään muutakaan kiinnityssysteemiä, pääntie on niin avara selästä, että pääntiestä vain pujahdetaan sisään ja puetaan päälle.