Pertsat


Nämä housut lähtivät lähes käyttämättöminä jo fb:n kirppispalstan kautta kohti uutta kotia. Tein ne varmaan pari vuotta sitten koossa 86 cm Ottobren Little Rabbit -kaavalla, mutta ne jäivät lähes käyttämättä. Ehkä samaan aikaan kun housut olisivat olleet sopivat tytölle alkoi vain pinkki kelpaamaan vaatteiden väriksi. Materiaali on Ikasyriltä ostettua velouria.

Kaksi pientä


Hieman nolona kerron, että minulla oli kunnia vastaanottaa kummin tehtävät toisen kerran jo maaliskuussa. Nolona siksi, että nyt vasta sain aikaiseksi tehdä ja antaa kummipojalle jotain itse tehtyä lahjaksi.


Kummipoikani on nyt aika tarkkaan puolivuotias. Koko on tällä hetkellä 64 cm, joten vaatteet tein koossa 68 cm. Bodyn kaava on uusimmasta Ottobresta ja nimeltään Sausage Dog. Bodyn trikoon olen ostanut Kameleont Designista. Housujen kaava on Giant Triangle Ottobresta 6/13 ja materiaalina velour.


Kummipojan siskolle tein vastaavanlaisen setin. Kaavat ovat samat, mutta näihin housuihin leikkasin erillisen vyötärökappaleen, koska halusin pinkkiä muuallekin kuin lahkeisiin. Tyttö on myös niin hoikka, että jätin kumpparin vapaaksi kujaan ja mahdollisuuden säätää kumpparia helposti myöhemmin. Housujen joustofrotee ja bodyn pallotrikoo ovat Kestovaippakaupasta, Hello Kittyt puolestaan Triteksistä.

Molempiin bodyihin käytin ensimmäistä kertaa Prymin muovineppareita, joita ostin hiljattain Ompelijanmaailmasta. En ole ihan vakuuttunut näiden hyvyydestä muuten kuin hinnan suhteen, napit tuntuvat kyllä pysyvän lujasti kiinni kankaassa, mutta myös tiukasti toisissaan. Voimaa saa käyttää ihan reippaasti näitä irroittaessaan, eikä se varmasti ole hyvä asia varsinkaan pienen vaatteessa. Toivottavasti löysentyvät käytön myötä.

Ullakon aarre vai Hattara


Molemmat lapset saivat joustocollegesta kevyet takit. Kaava on Ottobresta 3/14 Strawberry or Vanilla. Mukavan kapea kaava, pojalle kavensin vain yhdellä koolla eli leveys 110 cm, muuten koko 116 cm. Tytöllä on koko 98 cm sellaisenaan.


Tytön takkiin tein ompelukoneella kivat koristetikit.

Laatikkopaita


Keväällä houkutti tämä anopilta saatu kangaspalanen kokeiluun, jonka tuloksena tiedän ettei ohuesta puuvillakankaasta kannata yrittää tehdä vesiputouskauluspaitaa. Kaavapohjana oli tämä ensimmäinen vaate itselleni. Koetin pelastaa hassua lopputulosta ompelemalla muotolaskokset, joita edessä pääntiellä on nyt kolme kappaletta.


Lopputulos on edelleen hassu, nyt se on laatikkopaita tai voi tätä kutsua muodottomaksi möhkäleeksikin. Itsekin asiasta hieman yllättyneenä olen tätä jopa käyttänyt. Näin hellepäivinä se on oiva työpaita.

Auringon laskiessa



Olimme veneilemässä muutaman päivän. Suomalainen järvimaisema ja luonnon kauneus - niille ei mikään ihmisen tekemä vedä vertoja. Auringon laskiessa Ruovedellä otin kuvia veneen kannelta, ja lapset innostuivat myös sekä kuvaamaan itse että kuvattavana olemisesta. Pojalla on päällään uusi t-paita avaruusapinatrikoosta. Harvoin saa tällaista taustaa omille ompeluksilleen. En ole käsitellyt kuvaa mitenkään.

Aarteita



Tänä aamuna tyttö puki vaatteet päälleen, kiipesi pöydälle ja ilmoitti, että nyt olisi syytä valokuvata. Ja minähän kuvasin. Päällä on Ottobren Seesaw -kaavalla tehty toppi, jonka ompelin jo vuosi sitten, mutta jäänyt postaamatta. Vihreä viskoositrikoo on Triteksistä.

Hame on myös uniikki, mutta itse olen ommellut siihen vain helmapäärmeen. Se kotiutui meille jonkun vaatepaketin myötä huutiksesta ajat sitten ja taisi tänään olla päällä ensimmäistä kertaa. Pitkin päivää kyllä mietin, että miten tällainen aarre on jäänyt käyttämättä.

Huomaattekos, päällä ei ole yhtään pinkkiä tai vaaleanpunaista  :-) Uskaltanen siis alkaa ompelemaan tytölle jo vähän muistakin väreistä.


Ihastuin Aarrekidin monsters-trikooseen ja napsin pari metriä heti kun sitä tuli myyntiin. Ja taas sama pettymys kun tämän aarteen kanssa - pohjaväri on ihan kermanvärinen. En uskaltanut laittaa kerralla koko kangaspalaa kloritekylpyyn enkä malttanut testata pienemmällekään palaselle, joten fiksuna tyttönä leikkelin näiden paitojen palat ja kylvetin ne. Olipas nerokasta - siinähän silittelin ja ompelin rullautuvia reunoja. Mukavampiakin ompeluhetkiä olen kokennut. Jouduin sitten kuitenkin tekemään kaksi kylvetystä. Nolona tunnustan, että vessanpönttöön kylpyveden mukana meni 2 hiha kappaletta. Ei tullut laskettua vaatekappaleiden määrää, kun myttyjä vähän vaahdonneen veden seasta nostin pois. En aio kokeilla toiste, mutta tukokselta onneksi vältyttiin. Lopputulos palkitsi ompelijan: kloritekylpy valkaisi pohjaväriä ja tein mielestäni ihanat paidat. Poika se ilmoittaa omastaan, että se on siskon paita. Täh...liian tyttömäinen muka? Haloo! Tyttö onneksi suostuu käyttämään, vaikkei suosikkipaidaksi ole noussutkaan. Tytön paidan kaava on Bias Stripes koossa 98 cm Ottobresta 3/14, jossa on samat etu- ja takakappaleet kuin Maxidots-topissa, joka on vähän muunneltuna ja tunikapituisena edellisessä postauksessa. Pojan paidan kaava taitaa taas olla Ottobren On The Road, 116 cm.

Digiprinttejä


Olen ihan hullaantunut digiprintteihin, vaikkakin minusta moni kuosi on liian täyteen ahdettu ja pientä kuviota. Tämä kissaprintti on juuri kaikkea tuota, mutta kaikessa sekavuudessaan miellyttää silti. Tunikan kaavana on Maxidots hihaton toppi, josta tein tunikapituuden koossa 98 cm. Kaavaa - joka löytyy Ottobresta 3/14 -  muokkasin jatkamalla olkasaumaa pidemmäksi, kuten olen tehnyt monesti aiemminkin, viimeksi täällä.

Capreista oli tulla liian lyhyet legginsit, joten ompelin lahkeensuihin vielä kuminauharypytykset. Kaava Ottobren Ropina 98 cm lahjetta lyhentäen. Pinkki jersey on ostettu Triteksistä.


Poikakin sai digiprinttiä ylleen, molempien digit on ostettu Lasten Taikamaasta. Kaavana on On the Road 116 cm. Vihreä resori on kantattu nelinkertaisesti ketjutikillä. Tein tästä myös Noshin lippapipokaavalla pipon ilman lippaa, mutta siitä tuli pojalle liian pieni ja annoinkin sen jo eteenpäin.




Höntti ja tosihöntti poseeraa :-) Pojan housut ovat viime kesän tuotantoa ja sopivat vielä mainiosti.

Siiri ja Myyry


Oho, yli kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Siitä ajasta olemme perheen kanssa lomailleet ja reissanneet kovasti. Takana on vierailut Power Parkiin ja Vaasaan, matka Espanjaan sekä muutaman päivän venereissu. Ennen lomia ehdin ompelemaankin aika mukavasti sekä itselleni että lapsille, ja toivottavasti saan ne blogiinkin esille pian.

Tämä tunika valmistui Princess-kaavalla koossa 98 cm. Trikoo on ihana Siiri ja Myyry, onneksi tätä teetettiin 2.erä niin hitaampikin ehti saamaan sitä itselleen.