Hello Kitty lentomatkalla

Turkoosi pilvikuosi suorastaan huusi pintaansa jotain lentämiseen liittyvää applikointia. Tytön yksi suosikkikirjoista on Ilmojen Halki, jossa Hello Kitty seikkailee kuumailmapallolla, jonka kannesta kuva onkin kopsattu. Applikoinnissa on käytetty pinkkiä joustista, valkoista trikoota, punaista ja ruskeaa velouria. Silmät, nenä ja viikset on ommeltu. Pääntie on kantattu kolminkertaisella resorilla, vaikka nauhankääntäjäni haluaisikin kääntää nelinkerroin. Ohje kääntäjän modaamiseen löytyy täältä. Allekirjoittaneen proput meinaa kärytä peitetikkikoneen nauhankääntäjän kanssa, aluksi sain kohtuullista tikkiä aikaan, mutta mitä enemmän sitä käytän, sitä huonommaksi tikki nurjalta menee. Aikaa ja hermoja ei löydy tuntitolkulla säätöjen etsimiseen. Onneksi edes ilman nauhankääntäjää peitetikin jälki on moitteetonta.

Housujen kaava on Little Houses (O1/12) pituus 86 cm, leveys 80 cm. Jäänee ainoaksi kokeiluksi tällä kaavalla, sillä lantion kohdalta istuu huonosti. Pinkkivalkoraidallinen trikoo on Kestovaippakaupasta, Metsolan pinkki joustis rimmaa siihen hienosti. Resorit ja takakiila on ommeltu ohjeen mukaan, eli ensin ompelukoneella, silitetty saumanvarat auki ja viimeistely peitetikillä tikin nurja puoli kankaan oikealla puolella. Työläs tapa mutta antaahan tuo ilmettä.

Sovituskuvassa tyttö näyttää melkoiselta matamimimmiltä. Kasvunvaraa löytyy, kaava on tunikaksi muokattu Papana (O 4/10) koko 86 cm. JNY:n pilvi-interlock on paksua ja laadukasta, ja sitä oli erittäin mukava työstää. Se on ostettu viime vuonna Bellapuusta.


1 kommentti

  1. Ihana setti! Harmi, että se nauhankääntäjä jatkuvasti kenkkuilee :(

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)