Tässä tytsy asettelee villavaatteissaan vaippoja pesukoneeseen. Onneksi ei osaa laittaa konetta päälle.
Kun vihreän makuun on päästy niin antaa mennä vaan. Myllymuksujen bambupuuvillaneuloksesta olen tehnyt pitkät kalsarit aikaisemminkin, nyt sama kaava ja kokona vähän pidennetty 104 cm.
Vihreää siilimerinoa jäi villahaalarin jäljiltä sen verran, että otin kokeiluun Ottobren lohikäärmelakin kaavan ja tein siitä alushupun. Hyvä kaava onkin, vain niskasta voisi vähän kaventaa. Koko 50 cm olisi juuri sopiva 51 senttiseen pojan päähän jos hän suostuisi tätä pitämään. Mutta kun ei suostu, kuulemma kutittaa, niin siirtyi sitten tytön vaatekaappiin.
Kolmas läntti kuvassa on olevinaan kauluri mallia tuubihuivi. Siis renkaan muotoon ommeltu merinoribbineulospätkä. Venyvyys mahdollistaa käytön niin äidillä kuin tyttärelläkin.
Meillä vietettiin eilen pojan 5 v. synttäreitä. Poika toivoi vain kavereita vieraiksi ja näin sitten tapahtui. 6 vierasta ja 2 omaa lasta oli juhlimassa ja kaikki sujui oikein mainiosti. Nyt on synttärit hulinoitu, ostokset ja lahjukset lähestulkoon hallinnassa ja alkaa jouluun rauhoittuminen. Käsityötkin yritän laittaa tauolle muutamaksi päiväksi (heti tämän illan jälkeen...) Toivotan kaikille
Ei kommentteja
Kiitos kun kommentoit :-)