Tähti ja Temppu

Olin pitkään suunnitellut tähtipaidan toteuttamista Made For Apes-blogin ohjeella. Kun näin Fb:n ompeluryhmässä kuvan ideasta toteutettuna betoniromutrikoosta oli suorastaan pakko tarttua tuumasta toimeen, oli se niin hieno (enkä valitettavasti painanut mieleen olisiko ollut jonkun bloggaajan jolle olisin tässä voinut kunnian suoda). Kaavana On The Road koko 122 cm pidennettynä. Vasemapaan sivuun lisäsin pojan puhelimelle sopivan taskun.


 Siihen taitaakin pojan kesävaatteet jäädä, pikkuhiljaa ajatus hiipii kohti syksyä, pidempiä hihoja ja puntteja. Poika tarvitsisi uusia housuja, mutta kangasvarastosta (vaikka se iso onkin) ei riittävästi joustocollegea löydy. Kaivoin kätköistä sinisen velourin ja lähdin kokeilemaan Trick-housukaavaa Ottobresta 3/16. Pituus on 122 cm + punttiin 26 cm (alkuperäinen kaava on caprimittainen) ja vyötärölle 5 cm (alkuperäisestä kaavasta jäi pois erillinen vyötärö- ja lahkeensuukaitale sekä taskut.) Leveyden otin 110 cm mukaan tälle hoikkeliinille. Etulahje on leikattu taitteelta, mutta se jäi niin (omaan silmääni) oudosti pussille, että ompelin viimeisenä keskelle eteen vielä loivan kaaren.

Kuvassa vilahtava lentsikkapaita on valmistunut 1,5 vuotta sitten ja vielä menee :-)

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit :-)