Pilviä

Tässä testataan uusia pilvipaitoja karkkipalkalla. Pojan paita on lähes kaksi vuotta kaapissa muhinut musta pilvi-interlock Metsolasta. Sitä oli vain 50 cm, joten sen oli korkea aika päätyä valmiiksi vaatteeksi. Pitäisi käydäkin koko kangasvarasto läpi ja ottaa sieltä kaikki 50 cm pitkät poikakuosit työn alle tai myydä pois.
Tytön mekko on oranssia pilvivelouria, ostettu viime kesänä Metsolasta.

Kaavana jälleen More Grey. Kokona tästä ensi kertaa 110 cm. Applikointikin onnistui aika kivasti. Tosin pojalle oli hirvittävä pettymys, kun etukäteen yhdessä suunnitellussa punaisessa linnussa ei ollutkaan jotain täpliä, mitkä hän oli muka jossain kuvassa nähnyt. Paita valmistui jo pari viikkoa sitten, ja vähän asiaa sulateltuaan se nyt kelpasi päälle.
Tytön mekon kaava on Ottobresta 4/12 Autumn Bouquet. Leveys 86 ja pituus 92 cm mukaan. Lyhyen hihan muokkasin pitkäksi. Hihansuihin tein ensin kuminauharypytykset, jotka etukappaleellakin on, mutta ei rypyttynyt tarpeeksi, joten pujottelin vielä 5 mm kumpparinkin.

3 kommenttia

  1. Onpas kivat! Olisikohan ne täplät tarkoittaneet sitä isoa punaista lintua? Siinä nimittäin ainakin on niitä. Laita googlen kuvahakuun angry birds iso punainen lintu tms. niin näet. =) Tarkkoja nämä pienet näiden kuvien kanssa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, löysin täplälintuja mut en uskalla näyttää niitä pojalle, kun täplät on nyt onneksi unohtuneet :-)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)