Onnellisen ompelijan mekko


Olen keväästä asti suunnitellut kokeilevani tunika/mekkokaavaa Onnellisen Ompelijan Opas-kirjasta (joka on useamman kuukauden ollut minulla lainassa Rosmariinilta - kiitos siitä :-) ). Pari viikkoa sitten sain anopilta vihreää puuvillakangasta palasen ja vihdoinkin minulla oli sopiva testimateriaali sekä aikaa tähän projektiin. Sillä aikaa tämä puuvillan ompelu vie allekirjoittaneelta erittäin paljon verrattuna joustavien neulosten ompeluun. Piilovetoketjunkin (toisen kerran elämässäni) väkersin sivusaumaan ja se onnistuikin aika hyvin. Koko on XS sellaisenaan, paitsi pituutta jouduin säätämään sen mukaan miten kangasta riitti. Mieluusti olisin tehnyt vähän pidemmän. Niin, ja hihansuihin en laittanut ohjeen mukaista kaitaletta koska kangastä ei riittänyt, joten ompelin hihansuihin nurjalle framilonin, käänsin ja ompelin päärmeen. Ihan kiva näinkin ja varmaan nopeampi tapa kuin kaitaleen kanssa säätäminen.  En tiedä tulinko tästä mekosta onnelliseksi, mutta ainakin tyytyväiseksi. Aion ehdottomasti kokeilla kaavaa toisenkin kerran pienin muutoksin. Miehustakappaletta edessä lyhennän  1 cm (jotta sauma olisi rinnan alla), helmakappaleen yläosaan taakse teen pari muotolaskosta (tämä pussittaa selästä jonkin verran) ja pituutta helmaan tosiaan vähän lisää. Sitä vielä mietin uskaltaako lähteä trikoosta kokeilemaan ilman vetoketjua...

5 kommenttia

  1. Kaunis mekko ja kangas! Sopii sinulle tosi hyvin :) Luulisi toimivan ilman vetskaria, jos joustavasta trikoosta tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sopivan trikoonkin jo löysin kangaskaapistani :-)

      Poista
  2. Ihana kangas ja oikein kiva mekko! Ja vihreä väri sopii sulle TOSI hyvin. Nappisuoritus! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Olen yllättänyt itsenikin ja viihtynyt vihreä mekko päälläni :-)

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis mekko: tykkään sekä mallista että väristä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)