Ajoneuvoja ja ompelukonehaaveita

Tänään valmistui kokonaan ajoneuvotrikoosta tehty pusero, paidan kaavana Ottobren 301 istuva malli (taas). Nyt vain paidasta kuva, kun malli on mummin luona kylässä. Hieman yritin kokeilla uusia juttuja tämän paidan kanssa. Ensinnäkin laittaa tukinauhat olkasaumoihin. No, toinen tukinauha katosi mystisesti jonnekin silityslaudan ja saumurin välille, joten tukinauha on nyt sitten toisessa olkapäässä :-). Hihansuihin kanttasin ekaa kertaa resorin samalla tavalla kuin pääntielle. Ihan hyvin onnistui, vaikka se aika hidasta hommaa onkin, hihansuu on niin kapea että sekä saumaus että ompelu etenee vain pikku pätkän kerrallaan. Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen.

Tänään kävin kaksoisneulaostoksilla ja tulihan sitä myyjän kanssa katseltua uutta konettakin. Nykyinen ompelukoneeni on vuosimallin 1964 Bernina. Hyvä ja vankka kone, vaikkei tietenkään mitään niistä hienouksista mitä uusissa on. Kaksoisneulatkin kuulemma voivat mennä poikki helposti, kun vanhan koneen laakerointi tms on jo niin väljä, että neulat pääsee "heilumaan". Yks mielenkiintoinen ongelma mulla on koko ajan ollut kaksoisneulojen kanssa; ne ei tahdo pysyä kiinni. Tavalliset neulat pysyy ihan hyvin. Joten ensin hion kynsiviilalla neulan kannan pintaa karheaksi ja sitten yritän saada teipinpätkän pysymään naulan kannan ympärillä. Sitten neula pysyy kiinni, ainakin jotenkin. Vaikka Berninaa olin uudeksi koneeksi ajatellut, ihastuin tänään kovasti Husqvarnan Viking Sapphire 835:n; siinä olisi kaikki ja paljon enemmänkin kuin tällä hetkellä taidot ja tarve vaatii. Mutta olisipahan sitten kunnon kone "ikiajoiksi".

5 kommenttia

  1. Hieno paita! Tykkään kovasti noista mustavalkoisista kankaista, niitä vaan on tosi vaikea saada tytön päälle ;)

    Kanttaatko muuten nuo hihat ennen vai jälkeen sivusaumojen ompelun? Minä ompelen hihakäänteet ja kanttaukset aina ennen sivusaumojen ompelua, niin ei ole "ahdasta" ommella. Lopuksi "litistän" sen sivusauman hihansuusta takakappaleen puolelle, samaan tapaan kuin ostopaidoissakin on tehty.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysin tänne :-) Kivan näköisiä paitoja olet ommellut!

    VastaaPoista
  3. Täällähän on kaikkea kivaa!

    VastaaPoista
  4. Wau, 3 kommenttia, kiitos!

    TanttaRalla, kanttasin hihat viimeisenä ja täytyy sanoa, että ainakaan yhtään kapeampaan hihansuuhun en lähtis enää näin tekemään. Miten "litistämisen" teet?

    VastaaPoista
  5. Minä taitan ne hihansuun saumanvarat takakappaleen puolelle ja sitten tikkaan siihen sauman viereen suoran ompeleen 1-2 cm matkalta, jolloin saumanvarat kiinnittyy sen ompeleen mukana. Saikohan tuosta nyt mitään tolkkua?? Parhaiten varmaan asia selviää, jos kurkkaat jonkin osto-T-paidan hihansuuta, siinä näkyy yleensä se ommel hihasauman vieressä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)