"Amelie"


Pikkuhoon blogista bongasin hauskannäköisen Amelie-tunikan. En löytänyt Suomesta tuota Farbenmixin kaavaa myynnistä eikä yhden kaavan tilaus Saksasta houkuttanut, joten hei, kyllähän tuollainen kaava nyt piirretään itsekin. Pohjana käytin Ottobren White Rabbit paitakaavaa. Kankaaksi valikoitui etanatrikoo, josta jo aiemmin olin tehnyt tämän paidan ja jäljellä oli juuri sopiva palanen tähän kokeiluun.
Sovituskuvaa on turha kuvitella ottavansa paikallaan olevasta tytöstä. Lopputuloksesta tykkään kovasti. Nopea tehdä ilman hihoja ja peittää kuitenkin olkapäät. Tässä kiva kesäasu vaikka näiden aiemmin valmistuneiden joustiscaprien kanssa. Uskallan luvata, että tätä kaavaa tulee käytettyä toistekin. Pääntie ja hihansuut on kaksinkertaista resoria.
LISÄYS 12.4.12: Näin sen tein. Kuvassa päällimmäinen kaava peruspaita, josta lähdin tätä tunikaa muokkaamaan.KE, pääntie ja kainalo ovat tasan päällekkäin. Olkaa jatkoin suunnilleen saman verran kuin alkuperäinen olan mitta oli, hiukan kaartaen alaspäin. Kainalosta alaspäin sivua ensin vähän kavennettu (ei ehkä näy kuvassa) ja sitten levennys ja pidennys tunikaksi. Voilá!

LISÄYS 4.4.13: Myöhemmissä versioissa olen avartanut hihansuuta "alentamalla" kainaloa. Juuri kuvan mukaisella tavalla tehtynä hihansuu jää aika kapoisaksi, kun olkalinjakin laskee alaspäin. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan!

5 kommenttia

  1. Onpas tosi kiva tunika! Tein joskus paidan tuolla kaavalla ja se oli mun mielestä aika lyhyt ja leveä. Oot vissiin kaventanut ja pidentänyt. Mites nuo kädentiet, toimiko ihan vaan kaavan mukaan leikkaamalla vai pitikö niille tehdä jotain? Joutuu ehkä apinoimaan... kesävaatteita kun pitäisi urakoida noille ipanuuksille...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nannaruu! Lisäsin postaukseen kuvan ja vähän sepustusta miten kaavan muokkasin. White Rabbit ei ole meidän pallovatsalle yhtään leveä kaava :-) Meillä Funny Sleeves muistuttaakin nakinkuorta... Ehkä vähän lyhyt, en olekaan kuin yhden paidan sillä tehnyt, muuten pidentänyt tunikaksi. Ei muuta kuin apinoimaan :-)

    VastaaPoista
  3. Hieno tunika! Tuollaista vois itsekin jossain välissä kokeilla..

    VastaaPoista
  4. Ensi vierailulla blogissasi ja kiva kaavan tunikaksi muokkaus osui heti silmiin. Tuota voisi testata itsellekin :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaavanpiirtely ohjeista! Sain tehtyä oman versioni ja tuli kyllä tosi kiva, näitä lisää :) Täältä löytyy kuva: http://piiperopaaperopatikkajalka.blogspot.fi/2013/04/kangasvaraston-tuhoamista.html

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)