Angry Birds



Ompelukset ovat olleet viime viikkoina toissijaisia, tyttö on nukkunut tosi vähän ja huonosti. Maha on kenkkuillut ja tänään nousi kuume neljännen kerran 2 kk:n sisään. Nyt on lääkäri, labratutkimukset ja homeopaatti käyty läpi, tuloksia odotellaan josko meidän elämä alkaisi pian helpottumaan. No mutta asiaan. Rakas kummipoikani juhli 26.3 14-vuotissynttäreitään. Samana päivänä blogillekin tuli 1 v täyteen, ja tarkoitus oli arvonta pistää pystyyn, mutta siirtyy nyt myöhemmäksi. Yllä olevan puseron tein kummipojalle lahjaksi, materiaalina Tekstiili Fihlistä ostettu ohut, joustava college. Kaavaksi piirtelin vahingossa Ottobre 301 CW istuvan mallin, tarkoitus oli tehdä suora malli. Vahingon huomasin vasta paidan valmistuttua, ja olihan se collegesta tehtynä turhan niukka. Sitten vain hihat ja sivut auki ja mustat levennyskappaleet tilalle ja huh, valmistuihan se lopultakin.


Applikointiin olen aika tyytyväinen. Materiaali velouria, paitsi valkoinen trikoota. Näistä Unikuun ohjeista oli minulle hurjasti hyötyä! Mutta vielä on opettelemista pienien pyöreiden muotojen, kuten tässä silmien, teossa. Pienen pientä pyöreää kangaspalasta en saa pysymään paikallaan, jotta sen saisi ommeltua  hyvin. Nämä silmät on tehty ommellen, mutta lopputulos...nooh...voisi olla parempi.


Harmaan t-paidan tein myös kummipojalle, tällä kertaa 301 suora malli. Harmaa trikoo on Triteksistä.
Nämä paidat ovat ekat kanttaukseni nauhankääntäjällä. Kauheasti en jaksanut säätöjä testailla, mutta  hyppytikeiltä onneksi vältyin. Nurjalla jälki voisi välillä olla siistimpää, mutta käytössä ei haitanne. Käänteet on myös tehty peitetikillä.

2 kommenttia

  1. Tuosta Angry Birds -paidastahan tuli oikein kiva! Mulla on nyt joku ihme laiskuus päällä, haluttais ommella (tai siis ideoita on kovasti) mutta en saa aloitettua mitään... no jos taas kohta jotain kesäjuttuja...

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno! Meidän poitsu rakastaisi moista aplikointia myös :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)