Haaste ja ompelutilani



Sain kivan haasteen Julialta Miinullekko-blogista. Haasteen säännöt ovat: Kiitä ja linkitä bloggaaja jolta sait tämän haasteen. Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata 11 kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten viisi uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.
 
1. Milloin käsityöharrastuksesi alkoi?
Äitini on ommellut "aina" ja itsekin teinivuosina ompelin silloin tällöin vaatteita itselleni. Pojan syntymän jälkeen innostuin kovasti kestovaippailusta ja aloin niitä ompelemaan. Myös neulepuikot tulivat tutuksi aluksi villahousujen ja sitten muidenkin neulomusten myötä. Vuoden 2010 alussa innostus siirtyi lastenvaatteiden ompeluun. 

2. Milloin teet käsitöitä?
Ajatuksissani jatkuvasti :-) Useimmiten iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen, viikonloppuisin joskus päivälläkin.

3. Missä ompelet?                                           TÄÄLLÄ!
Tässä on juuri uudistettu ompelunurkkaukseni, joka sijaitsee makuuhuoneessamme. Pöytä ja päätyhyllystö haettiin viikko sitten Ikeasta,  ja musta satulatuoli Kodin1:sta. Hyllyn päällä olevat ompelutarvikelaatikot on ostettu Ompelijanmaailmasta. Valkoiset laatikot ja lehtitelineet ovat Ikeasta. Saumurina palvelee Pfaff Coverlock 4862, jossa myös peitetikkiominaisuus, mutta sitä olen käyttänyt vain pari kertaa, koska on aika työlästä vaihdella niitä edes takaisin. Erilliseksi peitetikkikoneesta ostin alkuvuodesta Elna 444:n, mutta muutama viikko sitten hankin tilalle Bernina 009DCC:n. Ompelukone on  Husqvarna Sapphire 835. 
4. Missä säilytät kangasvarastojasi? 
Yläkuvien vasemmassa reunassa näkyy pinottuna 4 kpl mustia säilytyslaatikoita, niistä 3 kpl on täynnä joustiksia ja yhdessä on kuviolliset velourit.  
Ylimmässä kuvassa näkyy oikeassa reunassa vähän sinistä kaapinovea. Niiden ovien sisältä 2 hyllyä on trikoovarastoani. Alimmalla hyllyllä on parissa muovipussissa tilkut, vieressä on raidalliset ja yksiväriset trikoot. Kangasmäärä ei tässä näytä kovin isolta, mutta kankaita on kahdessa rivissä, takarivit vain jäävät varjoon piiloon. Sieltä kuitenkin löytyy metritolkulla trikoota, omat pinot mm. vihreä-, puna-, valko, tumma- ja turkoosipohjaiset kuoseille. Olen melkoinen kangashamsteri ja uusia tekisi mieli ostaa koko ajan.

Näiden lisäksi vaatekaapissani on pari laatikollista kankaita, yksiväriset velourit, joustocolleget, puuvillaa yms. Lämpimään pihavarastoon on ulkoistettu mm. metritolkulla lahjoituksena saatuja juhlakankaita ja pari muovipussillista nahanpaloja sekä kolme laatikollista neulontalankoja. Neulomisinspiraatio on viime aikoina ollut vähän hukassa.

5. Käytätkö nuppineuloja?
Kyllä käytän ja paljon myös näitä Wonder Clipsejä.

6. Koska viimeksi teit jotain itsellesi?
Aika vähän olen itselleni tehnyt, vaikka kaikenmaailman visioita olisikin. Pari mekkoa tein viime kesänä.

7. Mitä haluaisit tehdä itsellesi?
Seuraavaksi on suunnitelmissa lepakkopaita. Trikoo on jo hankittuna.

8. Mikä on ollut haastavin käsityöluomuksesi?
Ensimmäiseksi tulee mieleen villakangastakki, jonka tein nuoruusvuosina. Parin viime vuoden ajalta muistan tämän bodymekon  jostain syystä aika työläänä ja applikoinneista tämä Hello Kitty on varmasti ollut vaativin.

9. Minkä käsitöihin liittyvä vinkin haluaisit jakaa muille?
Olen saanut yhden tosi hyvän vinkin resorien ompeluun Rosmariinilta, mutta jospa hän itse jakaisi sen tämän haasteen lähdettyä eteenpäin. Oman vinkkini olen kertonut jo aiemmin, mutta kerrataan se vielä. Eli tuo monitoimityökalu eli nappilusikka on minulla usein käytössä, kun paininjalan alla on kangasta eripaksuisia kerroksia ja ihan kankaan reunasta ompelua aloittaessakin. Paljon sujuvammin lähtee homma liikkeelle, eikä jää junnaamaan paikallaan.

10. Missä haluaisit kehittyä käsitöiden saralla?
Kaavoittamisessa ja applikoinneissa.

11. Milloin viimeksi istuit ompelukoneen ääressä?
Eilen.

Heitän haasteen eteenpäin:

Rosmariini
Nannaruu
Pikku-Ukkonen
Onnekas
Kättenjälkiä

...seuraavin kysymyksin:
1. Minkälaisia käsitöitä teet?
2. Mikä on suosikkikaavasi/ohjeesi?
3. Mistä käsityökirjasta et luopuisi mistään hinnasta?
4. Arviosi kuinka monta metriä kangasta on kuluneen vuoden aikana päätynyt hyllyihisi?
5. Minkälainen käsityö on nyt kesken tai mitä seuraavaksi?
6. Ehditkö tekemään kaikki käsityöt mitä olet suunnitellut?
7. Mikä on rakkain käsityösi?
8. Kenelle teet käsitöitä?
9. Liittyykö käsityöt mitenkään työhösi ja jos ei, haluaisitko liittyvän?
10. Millainen on ompelutilasi?
11. Mitä käsitöitä haluat oppia vielä tekemään?

2 kommenttia

  1. Olipa ihana lukea nuita vastauksia ja vielä ihanampi kun olit laittanut kuvan työpisteestä ja kangasvarastoista! (: Työpiste näytti todella toimivalta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haaste oli kiva ja tuli vielä niin hyvään aikaan, kun just olin uusinut pöydän ja muut. Vanhaa en olis kehdannut esitellläkään :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit :-)