Muun muassa Mussukoita

Mussukoiden Sienitalot-joustofrotee oli taas yksi niistä "heti mulle tänne nyt"-kuoseista ja ostinkin sitä kummassakin värissä. Vihreäpohjainen odottaa vielä inspiraatiota, mutta mustapohjainen alkoi mielessä välkkymään liivimekon muodossa. Tapaninpäivän kyläilyreissulle tyttö sai pukea mekon päälleen ensimmäisen kerran.
Tulipa hailakan näköisinä kuvaan mustapohjaiset mussukat. Yksi näistä jäi omaan käyttöön, kaksi muuta lähti joulupukin matkaan. Kaava on oma, sen kehittelyä avitti Nasta liivimekko, Metsolan  liivimekko sekä omat mieltymykset. Oikeanpuoleinen on Sieniretki-velouria Seliasta.
En ole ainoa, joka on hurahtanut Disney Animator -nukkeihin. Tyttö sai Tähkäpään 2 v.lahjaksi pari kuukautta sitten, mutta nukke on jäänyt aika vähälle huomiolle (kuten hiuksista näkee...kuvanoton jälkeen ne on saatu kammattuakin). Mutta joulupukki toi tytölle sekä nukensängyn että vaunut, ja ne ovat lisänneet kiinnostusta nukkeihinkin. Löysin vasta hiljan fb:sta Disney Animator -nukenvaatteet ryhmän ja sieltä löytyy hurjasti hienoja ideoita mitä kaikkea nukeille voisi tehdä. Joulupäivänä joutessani tein Tähkäpäälle jumpsuitin ryhmässä jaossa olevalla kaavalla. Aika ihana tuli, vai mitä? Vihreä vetoketju sopi täydellisesti niin väriltään kuin pituudeltaankin, se on ostettu Karnaluksista (20 kpl eurolla).
Nämä kolme kassia lähti myös joulupukin matkaan. Puuvillakangas on ostettu Eurokankaasta ja ohje löytyy Kukikkaat kuosit -blogista täältä.


4 kommenttia

  1. Kauniin haalarin on tähkäpää saanut :) Meidän tyttö on harvoin leikkinyt nukeilla, mutta nyt tähkäpää on ollut mieluinen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos TanttaRalla. Täällä vielä äiti hoitaa Tähkäpäätä enemmän kuin tyttö, mutta tilanne tasoittumassa :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)