Kevätjuhlamekko

Viime viikolla vietettiin päiväkodissa tytön ryhmän kevätjuhlaa. Tapani mukaan tajuan juhlan läheisyyden vasta pari päivää ennen ajankohtaa ja sitten onkin jo kiire alkaa saksia kangasta. Kangas on pari vuotta sitten ostettua jerseytä muistaakseni Hanhelista, nyt se löysi arvoisensa kohteen Mekkotehtaan Katariina-kaavasta. Kaavan koko on 86/92 cm pituutta parilla sentillä lisäten.
Tähän olisi kiva laittaa kuva, jonka sieluni silmin näin päiväkodin juhlasta ja siinä tyttö tanssii ja laulaa iloisesti. Mutta kun ei ole mistä laittaa. Juhlan ajan tyttö istui kanssamme yleisön joukossa ja otti valokuvia omista kavereistaan. Ja niistäkään kuvista ei ole mitään iloa, koska kaikista valokuvista löytyy sormenpää, joka on kuvanottohetkellä peittänyt puolet linssistä. Joten tässä sitten kuva tytöstä juhlan jälkeen. Mekko onneksi kelpasi, se päällä nukuttiin myös seuraava yö.

Eilen oli pojan ryhmän juhla. En ehtinyt/muistanut ajoissa hänelle tehdä sinne uutta vaatetta. Mutta tytölle laitoin edellisen postauksen tunikan päälle. 5 minuutin raivoisan huudon ja tunikan riuhtomisen jälkeen otin pois, vaihdettiin tämä mekko päälle, kuivattiin kyyneleet ja lähdettiin viettämään pojan viimeistä päiväkotijuhlaa. Niin se aika menee, minun iso pieni poika menee syksyllä eskariin.

2 kommenttia

Kiitos kun kommentoit :-)